Lyhyestä virsi kaunis

Olen parantanut itse itseni keskivaikeasta masennuksesta, pyörätuolista takaisin toimintakuntoiseksi ja löytänyt tavan, miten mieli, keho ja sielu pääsee tasapainoon ja harmoniaan.

Olen hyvin nöyrä näiden kaikkien osaamisteni äärellä ja haluan sanoa sinulle, rakas ihminen, että olen kulkenut pitkän polun mielen sopukoiden, todellisen fyysisen ja henkisen helvetin läpi pimeydestä tähän valoon. Olen aina rakastanut maailmaa ja sen ihmisiä, eläimiä ja luontoa ja kaikki epäoikeudenmukaisuus, sodat, suoranainen pahuus ja pimeys on aina saanut minut voimaan pahoin. Opin kuitenkin tämän pitkän kasvutarinani ja matkani aikana, miten kohdata asioita, miten ajatella asioista ja millä tavoin voimme todella voida hyvin. Se kaikki pitää sisällään monia eri keinoja ja tapoja ja yhtä täysin oikeaa ja kaikille sopivaa tapaa ei ole, koska olemme jokainen yksilö. Näiden oppieni, omien kykyjeni, tietoisuuteni ja kehitykseni ansiosta pystyn tarjoamaan kokonaisvaltaista osaamista ja apua auttaa aivan jokaista. Lisäksi minulla on sellaiset verkostot olemassa, että kukaan ei jää ilman apua kauttani.

Minulle ensisijaisen tärkeää on toimia yhdessä jokaista meitä varten yhteisöllisinä, kumppaneina, ystävinä, rakkaina - ihminen ihmiselle jokaisesta meistä välittäen, arvostaen ja kunnioittaen.

Jos haluat lukea aikaisempia ajatuksiani ja pohdintojani matkani varrelta, niitä löytyy mm. osoitteesta https://sariturunen.wordpress.com

Varjojen ja valojen leikki

Tämän ihmiselämän kokemus:

Olen lapsesta saakka ollut ääri rehellinen totuuden torvi ja kiltti, arvostava, kunnioittava ja ystävällinen kaikkia ja kaikkea kohtaan. Oli kyse sitten ihmisistä, eläimistä, luonnosta, ruoasta - mistä tahansa. Tämä on myös tuntunut taakalta, koska minut on ymmärretty väärin, sanojani on vääritelty, minusta on väitetty muuta mitä olen.

Ihmisenä koin jo varhaisessa vaiheessa psyykkisiä traumoja mm. isäpuoleni kuolemasta, äitini alkoholisoitumisesta, hänen miesystäviensä käytöksestä perhettämme kohtaan, koulukiusaamisesta, yksittäisten henkilöiden väkivaltaisuudesta niin minua kuin läheisiäni kohtaan, henkistä väkivaltaa usean ihmisen taholta vuosien saatossa aina vauvasta aikuisuuteen asti.

Sielun kokemus ihmisenä:

Minusta on iän kaiken tuntunut siltä ihmisenä täällä maan päällä, että missä ihmeessä olen, miksi täällä nämä käyttäytyvät toisiaan kohtaan tällä tavoin ja miksi he satuttavat tätä kaunista paikkaa tuolla tavoin. Miten joku voi olla lähimmäistään saati tuntematontakaan kohtaan noin raaka, noin paha, noin ilkeä? Miksi ihmiset eivät arvosta, kunnioita ja rakasta toisiaan kuten kuuluisi? Se tuska ja kipu sieluna on ollut toisinaan hyvinkin musertavaa ja ahdistavaa. Tätä on seurannut se, että ihmismieleni ja ihmiskehoni ovat voineet huonosti niistä kaikista tuntemuksista ja kokemuksista, joita sieluni on tuntenut.

Olen nähnyt pahuuden silmästä silmään, nähnyt pahuuden niin energiana kuin konkreettisena. Samaan aikaan olen seissyt keskellä valoa niin ettei pimeys ole saanut minua valtaansa eikä kosketettua. Vaan se ahdistus valossa seisovana, kun olet ollut kädet sidottuna, kun ei ole kyennyt auttamaan nähden, miten maailmaa painetaan alistumiseen ja alas. Se vääryys, mitä äitimaata kohtaan on tehty, miten kaikki on rakennettu niin, että ihmiset eivät näitä juttuja tietäisi ja ajattelisi.

Tämä varjojen ja valojen leikki on ollut opettavaista, nostattavaa, kehittävää, mieltä ja sielua avaavaa, kehosta puhumattakaan. 

Pimeydestä valoon

Ihmiselämän ja sielullisen kokemuksen yhdentymä sai lopullisen heräämisen käyntiin, kun kaikki kokemukset, traumat, opitut ajatus- ja toimintamallit olivat jääneet kiinni alitajuntaani, kehomuistiini ja sieluni sopukoihin. 

Aloin systemaattisesti hoitamaan itse itseäni.

Matka pimeydestä valoon on pitänyt sisällään epäuskoisia hetkiä, tunteita, etten pysty siihen, epävarmuutta, pystynkö sittenkään ja saman aikaisesti vahvan uskon ja tunteen sisälläni - mä olen terve ja tulen olemaan vielä terveempi.

Mistä aloitin?

Luulin, että aloitin vasta 2018, kun olin pyörätuolissa ja päätin, että saan siitä itseni irti. Mutta olinkin aloittanut matkani jo nuorena. Niinäkin hetkinä, kun kaikki tuntui lapsena musertavalta, autoin koko ajan itseäni tuntien, että joku muukin auttaa, jota en vain paljain silmin näe. Tätä en tietoisella mielellä osannut tuolloin nähdä, mutta korkeampi minä auttoi ja ohjasi.

2004 sain "nuoren iän burnout" -diagnoosin ja tuolloin selvästi aloitin mielen prosessin, jonka ymmärsin olevan koko elämän projekti. On eriasia päästä eroon rajoittavista ajatuksista, tunnelukoista, vääristyneistä ajatus- ja toimintamalleista kuin ylläpitää joka päivä ajatuksia siihen suuntaan, mihin elämässään haluaa mennä, itsesuggestoida positiivisia sanoja, käyttää ääneen positiivia sanoja.

Kehon omat konstit

Kehon kuuntelu on oma taiteenlajinsa. Toisille se on haastavampaa kuin toisille. Itse lukeuduin nuorempana heihin, jotka vähät välitti, mitä oman kehon tuntemukset kertoivat. Söin mikä maistui hyvältä, tein asioita, jotka olin oppinut olevan hyviä, vaikka eivät olisi tuntuneet hyviltä. Jo varhaisaikuisiässä ennen kahdenkymmenen vuoden ikää alkoi olemaan suolisto-ongelmia ja 2002 vuoden auto-onnettomuuden jälkeen kehon kanssa muita ongelmia.

Vuoteen 2016 kuljin mukanani kroonisia hermokipuja, rasituksesta pahenevia kipuja, laajoja oireistoja aina näkökyvystä kuuloon. Käytin kuulolaitteita, käytin silmälaseja aina kun huvitti. Tiesin, että asialle voisi tehdä paljonkin, mutta en heti reagoinut, koska olin tottunut jo siihen tuttuun ja turvalliseen helvettiin. Toive ja usko oikeasti terveestä, kivuttomasta ja vapaasta kehosta tuntui mahdottomuudelta ja olevan käsien ulottumattomissa. Vaan tuo 2016 ja sen syksyn jälkeiset tapahtumat aina vuoteen 2018 sai perspektiivin lopullisesti päälaelleen. Olin pari vuotta aiemmin, 2014 lähtenyt muokkaamaan ruokavaliota ja kuuntelemaan kehoani viimeisimmän raskauden jälkeen. Viimeisin raskaus ja synnytys sai aikaan sen, ettei kehoni kestänyt enää mitään teollista, ei kemiallista, ei mitään mikä ei ollut puhdasta. Oli pienen pieniä ajanjaksoja, kun pystyi juomaan tai syömään jotain, mikä ei ollut täysin puhdasta mutta lähestulkoon puhdasta. Mutta jos jotain sellaista käytti vaikka viikonkin putkeen, keho ilmoitti asiasta välittömästi.

Kehon viisaus

Kuinka itsestäänselvänä sitä onkaan pitänyt ihmisenä kaikkea. Millaiset pinttyneet ajatus- ja toimintamallit ovat olleet tiukassa kiinni mielen sopukoissa, joka ollut syvään juurtuneena myös kehossa.

Kehon viisaus on ihan omaa luokkaansa. Keholla on oma muistinsa ja kehon uusiutumiskyky ja luontainen paranemismekanismi on huikeintakin teknologiaa hämmästyttävämpi. Millaisiin taikoihin meidän ihmiskehomme onkaan luotu. Ja kuinka olemme tipahtaneet uskomaan ja luottamaan vain siihen, että joku ulkopuolinen tekee sen kehomme puolesta. 

Olen oppinut tässä viimeisen 5 vuoden aikana kehostani ja sen viisaudesta enemmän kuin ihmisenä koskaan ennen. Olen tietoisena tiennyt nämä asiat, mutta tietoisuuteni, mieleni ja kehoni ollessa erillään toisistaan, en pystynyt sisäistäen ymmärtämään tätä viisauden syvyyttä.

Kun aloin kuunnella kehoni viestejä, aloin kiinnittämään huomion kehon tuntemuksiin toimien sen jälkeen välittömästi tehden asiat eri tavalla, huomasin kehon kommunikoinnin ja aloin voida paremmin tavalla, joka oli ollut se kaukainen haave. 

Konkretia

Itsensä parantaminen konkreettisesti:

2013 aloin ensin syödä eri tavalla pienin askelin kun suolistoni tuli tiensä päähän. Kun alkaa opetella kehon kuuntelua, on hyvä lähteä siitä liikkeelle, että kokeilee ruoka-aine kerrallaan, mikä sopii. Kävin myös tuolloin ensimmäistä kertaa elämässäni homeopaatilla, joka näki silmistäni, missä kaikkialla kehossani oli ongelmia ja miten pystyisin luonnollisesti itseäni auttamaan.

Tuloksena oli, ettei ruis sopinut minulle alkuunkaan ja vehnääkin vain hyvin pieniä määriä harvoin. Kaura ja ohra olivat ainoita PUHTAINA jotka sopivat viljoista. Paras ruokavalio omalle elimistölleni: "luolamiesaikainen" ravinto: puhdasta lihaa (mieluiten riistaa), puhtaita kasviksia ja marjoja sekä siemeniä, pähkinöitä - kaikkea mitä luonto meille tarjoaa. Suomen luonto ei tarjoa pähkinöitä, mutta se tarjoaa meille muutoin kaiken oleellisen, mikä tekee elimistöllemme suomalaisina ihmisinä pelkkää hyvää. 

Mielen ja kehon yhteen saattaminen - kävelykyvyn palauttaminen

Uskon, että moni varmasti samaistuu tähän: mieli on ihan hiton voimakas. Vaikka miten on päättänyt elämässään moniakin asioita, niin silti mieli on onnistunut kääntämään asioita päälaelleen, vaikka niin ei itse haluaisi. Vaan! Sitten kun hoksaa se, miksi mieli niin on tehnyt ja mikä juurisyy taustalla on, on helpompi lähteä työskentelemään mielen kanssa yhteistyössä. 

Itsellä syvin ymmärrys tapahtui siinä, kun sain kaiken itsesyyttelyn, häpeän ja pelon itsestäni pois. Niiden pois saaminen tapahtui asteittain itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta ja tunteiden kohtaamisesta. Mutta näillä oli valtava merkitys, miten alkaen rakastamaan itseään ja hyväksyen itsensä täysin kaikkine puolineen, armahtaen itsensä itsensä syyttelystä ja tuomitsevaisuudesta, ymmärtäen että olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa ja vain minä pystyn vaikuttamaan omaan elämääni millainen se on - vapautti kaiken aukenemaan ja parantumisen käyntiin tavalla, jota en ollut aiemmin koskaan kokenut.

Kävelykyky alkoi palautumaan siitä konkreettisesti kun ensin maatessani harjoitin surkastuneita lihaksiani monin eri lihaskuntoliikkein. Monta kertaa päivässä myös nostin itseni pyörätuolista jotain tukea vasten seisomaan ja pienin liikkein aloin tehdä kyykkyjä. Kun lihaksistoni alkoi vähän palautumaan, otin pieniä askeleita kotona sisällä tietäen, että lähellä oli aina tuki, joko pyörätuoli, sohva, sänky tai penkki.

Irtipäästö kiinnipitävästä voimasta nosti uuteen kukoistukseen

Avioero 2018 toukokuussa sykäytti kehossani ja mielessäni liikkeelle yhteistyön kulminoitumisen. Avioliitto oli jo kauan ollut ahdistava. En syytä meitä kumpaakaan siitä, mihin se oli ajautunut. Näen vain sen, miten kaksi ihmistä ajatuvat niin erilleen toisistaan, ettei mikään muu vaihtoehto ole enää hyväksi kuin irtaantua täysin.

Avioliiton jälkeen tuli rinnalleni henkilö, jonka tuen avulla ja oman mielen ja kehon yhteistyöllä sain kesän, syksyn ja talven 2018 aikana itseni normaaliin kävelevään kuntoon ja lumien sulattua keväällä 2019 kun ruoho vihersi ja oli ensimmäisiä lämpösiä kelejä: otin pitkän tauon jälkeen ensimmäiset juoksuaskeleeni, jotka nostivat kyyneleet silmiini. Oli upeaa voida juosta, kun omat jalat kantoivat. Se, mitä tuo kokemus teki keholleni ja mielelleni - vahvisti minua entisestään.

Vaan tämä vierelläni oleva tuki koki omassa elämässään sellaisia kohtaamisia, ettei tarkoituksemme ollut kulkea rinta rinnan tätä ihmiselämää ja erkanimme vuoden 2020 alkusyksystä.

Tämä irtipäästö vapautti minut jälleen suurempaan voimaan itsessäni ja tuolloin koin ensimmäistä kertaa tässä ihmiselämässä olevan oikeasti vapaa ja täysin omassa voimassa. Se tunne oli euforinen ja sellainen, mistä ei halunnut enää luopua.