Koulukiusaaminen: koulukiusaajaksi vai koulukiusatuksi, ekaluokkalainen

Koulukiusaaminen

Koulukiusaaminen

Aikuisen on helppo sanoa lapselle: ”Älä välitä. Anna olla”, kun aikuinen on itse jo selviytynyt omasta lapsuudestaan ja joskus ei halua edes muistella omaa lapsuuttaan. Aikuinen saattaa jopa ärähtää lapselle lapsen kertoessa jonkun kiusanneen koulussa: ”Lopeta jo. Ole hiljaa. Sun pitää olla vaan välittämättä. Kyllä se siitä ohi menee.” Valitettavasti tämä ei auta lasta. Ja valitettavasti sitä ei vain pysty ohittamaan.

Ekan luokan eka päivä on aina yhtä jännittävä

Lapsi mennessään ensimmäiselle luokalle on jo tietyssä esimurrosiässä, jossa aletaan olemaan itsestä epävarmoja, jos kotoa ei ole tullut kasvatuksessa esikuvaa, miten olla rohkea, mutta nöyrä. Miten ottaa muut huomioon, mutta tuoda myös sopivasti oma mielipide esiin. Miten olla kaikkien kaveri, mutta varovainen. Harvoin kukaan ekaluokkalainen tietää tällaisista tai osaa tällaisia taitoja. Ekaluokkalainen astelee peloissaan ensimmäistä kertaa isoon rakennukseen, jossa on huone täynnä muita ekaluokkalaisia ja kaikki puhuvat niin että ääni on korvia huumaava. Ekaluokkalainen miettii, mihinköhän luokalle sitä joutuu ja ketä samalle luokalle tulee. Hän saattaa toivoa, että päiväkodissa olevat kaverit olisivat samalla luokalla, jos koulu sijaitsee samalla paikkakunnalla kuin päiväkoti on ollut. Tai jos ekaluokalle siirtyminen tapahtuu koulun eskarista, ekaluokkalainen toivoo, että tutut eskarikaverit olisivat samalla luokalla.

Luokka alkaa muodostua. Ekaluokkalainen seuraa jokaista muuta pientä ihmistä, mihin jokainen siirtyy. Ekaluokkalaisella hakkaa sydän ja pelko, jota ei osaa peloksi kutsua tuntuu siltä että meinaa pyörtyä, jota tunnetta ei sitäkään välttämättä osaa vielä kuvata. Outo olo on. Sen ekaluokkalainen tietää.

 

Kiusaaminen tai kiusatuksi tuleminen voi tapahtua jo ekana päivänä

Pahimmassa tapauksessa luokalla ei ole ketään tuttua ja ujompi ekaluokkalainen auttamatta jää heti sivummalle ja saattaa näin olla jo heti altis kiusattavaksi. Sosiaalisempi ekaluokkalainen saa tuntemattomastakin luokasta itselleen ainakin pari kaveria, jollei koko luokka halua olla hänen kaveriaan. Varsinkin jos sosiaalisella ekaluokkalaisella on päällään hienot vaatteet, jotain mitä on telkkarissa näkynyt tai on nyt ”muotia” niin kuin aikuiset puhuvat.

Ujompi ekaluokkalainen 100%:n todennäköisyydellä jää ensimmäisestä koulupäivästään alkaen yksin ja häntä nimitetään jo jollain ilkkumanimellä jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Koulukiusaaminen on alkanut.

Sosiaalisempi ekaluokkalainen on 50/50 tuleeko hän koulukiusatuksi vai tuleeko hänestä koulukiusaaja. Sosiaaliset paineet kasvavat siellä, missä on vahvoja persoonia. Vahvat persoonat ohjailevat käyttäytymismalleja ja niihin on helppo lähteä mukaan.

Ensimmäisen kuukauden aikana ensimmäisellä luokalla erottuu kiusaajat ja kiusatut.

 

Mistä koulukiusaaminen tai kiusatuksi tuleminen voi johtua?

Kumpaan kastiin kukakin kuuluu, riippuu paljon siitä, millaisesta kodista kukakin tulee ja millaiseksi persoonaksi kukakin lapsi on kehittynyt ensimmäiselle luokalle astellessaan. Onko lapselle jo tullut varhaislapsuudessa traumoja, jotka saattavat pulpahtaa esiin kiusaamisen muodossa, josta käytöksestä vanhemmat ovat järkyttyneitä, koska eivät ole ehkä osanneet ajatella lapselle kykenevän muodostua traumoja varhaislapsuudessa. Trauman ei tarvitse edes olla mikään ihmeellinen.

Myös kiusattu on usein jo varhaislapsuudessa traumatisoitunut, mutta ei läheskään niin usein kuin itse kiusaaja. Kiusattu on usein kiltti, kaikille hyvää tahtova, sydämellinen ja sopuisa, kuuliainen ja totteleva lapsi, joka haluaa oppia ja onnistua koulussa. Koulukiusaaminen kohdistuu usein lapseen, joka on rikkonaisesta perheestä tai perheestä, jossa kaikki ei ole hyvin. Mutta tämäkään ei aina päde. Kiusatut voivat olla taustaltaan mistä tahansa, mutta heissä on vain se jokin kohta, mihin kiusaajat pääsevän iskemään ja 99% kaikista kiusatuista se jokin on 1. puolustuskyvyttömyys 2. itsevarmuuden puuttuminen/epävarmuus 3. taipuvaisuus alistumiseen. Nämä tai jokin näistä on suurimmalla todennäköisyydellä se, mikä saa taustasta riippumatta lapsen aina kiusatuksi. Myös kiusaajilla voi olla näitä piirteitä ja rohkeimmat peittävät nämä piirteet kiusaamisen alle. He eivät haluaisi kiusata, mutta he eivät myöskään halua tulla kiusatuksi, esimerkiksi jos ovat kuulleet aikuisten puhuneen mitä on heille tapahtunut kun he ovat olleet koulukiusattuja nuorena. He yrittävät näin suojella itseään. Tämä saattaa psykologisesti olla hyväkin asia, mutta mitään hyvää ei ole koulukiusaamisessa. Tällaiset piirteet eivät ole pahasta ja mikäli lapsi ne haluaisi peittää, hänen tulisi ennemmin vain pakottaa itsensä olemaan rohkea muulla tavoin, vaikka olemaan kaikille yhtä ystävällinen ja kiva, sosialistumaan, puolustamaan kaikkia luokkakavereita ja kääntämään nämä piirteet positiivisesti vahvuudeksi ”peittämällä” ne sankarin alle, eikä ”vihollisen” eli kiusaajan kuoren alle.

 

Mitä sinä aikuinen tai sinä ekaluokkalainen voit tehdä kiusaamisen alkamisen estämiseksi?

  • 3 asiaa mitä voit tehdä!
  1. Ekaluokkalainen! – Jos sinun koulussasi on koulukiusaamista, olet koulukiusattu tai kiusaaja – uskalla puhua siitä. Ei ole väärin kertoa kiusaamisesta tai siitä, että jokin asia harmittaa.
  2. Aikuinen / Vanhempi! – Kun lapsi on vastahakoinen kouluun menemisen kanssa, on taustalla AINA syy. Vaikka syy lopulta paljastuisikin vain siksi ettei koulunkäynti huvita, niin selvittämällä syyn ja kyselemällä lapselta kuulumisia, olet aina askeleen edellä koulukiusaamisen estämiseksi. Pidä avoin keskusteluyhteys lapseen. Näytä hänelle, että hän voi luottaa ja tukeutua sinuun – näin hän myös uskaltaa kertoa sinulle, jos häntä kiusataan tai hän on itse syyllistynyt kiusaamiseen.
  3. Ekaluokkalainen! Jos et uskalla puhua aikuiselle hänen edessään, kirjoita tai äänitä ajatuksesi aikuiselle ääniviestillä. Näin et ole ajatustesi kanssa yksin. Vaikka kertoisitkin kiusaamisesta ystävällesi, hän ei välttämättä voi tehdä mitään auttaaksesi. Vain uskaltamalla kertoa tavalla tai toisella aikuiselle kiusaamisesta, olet sankari ja tulet myöhemmin huomaamaan, että oli hyvä kun puhuit siitä.

 

Myös minuun, koulukiusaamisen kokemusasiantuntijaan voi olla yhteydessä

Minä olen tukenasi. Minusta tuli ensimmäisellä luokalla koulukiusattu ja kiusaaminen jatkui pitkälle yläasteelle/yläkouluun saakka. Koulukiusaaminen on minulle tuttua. Minulle voit halutessasi laittaa viestiä missä muodossa tahansa luottamuksella. Pidän kertomasi omana tietonani ja autan sinua selviytymään. Olit sitten kiusaamiseen liittyvä lapsi, vanhempi, aikuinen – itse kiusaamista kokenut kiusaajana tai kiusattuna. Minut löytää niin instagramista, facebookista kuin snapchatista ja tik tokista. Aikuisille löytyy myös sähköposti. Whatsapillakin voi laittaa viestiä. Ne viestit ja puhelut ovat täysin salattuja. Yhteystiedot löydät täältä: Ota yhteyttä

Posted by Sydansavel

1983 syntynyt elämän generalisti. Arvostaa täydellistä rehellisyyttä, luotettavuutta ja avoimuutta. Toimii suoraan sydämestä käsin.

Vastaa